Puistot ja viheralueet

Meidän kaupungimme on julkinen tila ja puistot tärkeä osa sitä. Puisto on viehättävä kohtauspaikka sekä pietarsaarelaisille että vierailijoille. Puistot, liikennevihreät ja torit elävöittävät kaupunkia biologisesti, sosiaalisesti ja esteettisesti.

Puistojen tulee täyttää monta tarkoitusta. Meille kiireisille ne tarjoavat mahdollisuuden hetkeen rauhaa ja lepoa. Samanaikaisesti ne ovat tärkeitä paikkoja toiminnoille ja elämyksille

Kaupunginpuutarha kasvattaa puistoihin ja ruukkuistutuksiin käytettävät kesäkukat itse. Siementaimien ja pistokkaiden kasvatus alkaa Linnanmäen kasvihuoneissa helmikuun lopussa. Kesäkuun puolivälissä taimet istutetaan ulos. Pysyviä kesäkukkalajikkeita ovat tagetes, lobeliat, petuniat ja pelargoniat. Joka vuosi kokeilemme myös uutuuksia. Kasvukauden aikana kasvatamme noin 15 000 tainta. Taimistossa meillä on erilaisia perennoja, ruusuja, pensaita ja puita, joita istutetaan tarvittaessa kaupungin viheralueille.
Kaupungin puistojen ja lähivirkistysalueiden hoito vaihtelee kausipainotteisesti. Vilkkain kausi ajoittuu touko-lokakuuhun. Tuolloin henkilökunta kasvaa 14:ta 25:n. Kesäaikana työllistyy myös 6 koululaista.

Pietarsaaren Alerten tehtäviin kuuluu puistojen,leikkipuistojen, lähivirkistysalueiden ja puistometsien kunnossapito.

Sen lisäksi Alerte suorittaa tilaustöitä:
  • liikennevihreät
  • isännöintijaos
  • sosiaalivirasto
  • pysäköintialueet ja tori
  • kävelykatu
  • urheilualueet
  • Sankarihaudat

Puistojamme ja viheralueitamme hoidetaan koko maassa käytettävän hoitoluokitusohjelman mukaisesti.

Koirien ulosteiden keräämistä taajamissa säätelee järjestyslaki.

Järjestyslain § 14 / koirakuri mukaan koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet on päällystetty.

Kaupunki on asettanut eri puolille kaupunkia koiranjäteastioita.

Niiden tyhjentämisestä ja korjaamisesta huolehtii Retro (Kokkotyösäätiö) puh. nro arkisin 8.00-17.00 0505533071

Koiranjäteastioiden sijainti kartalla,pdf

 Yhteystiedot:

Jan-Ole Bäck
Kaupunginpuutarhuri

9.stadstrIMG 3137

blommor 010

 

sommarblommor 2015 011

 

sommarblommor 2015 018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Widgetalue (Sisältö)
Widgetalue (Alhaalla)