Asuminen ja ympäristö

Fäboda-Pörkenäsin alueen luontopolku

Fäboda - Pörkenäsin alueen luontopolku

Fäboda-Pörkenäsin alueen luontopolku esittelee Fäboda-Pörkenäsin vaellusreittien varrella esiintyvää luontoa sekä niitä ihmisten toimintoja, jotka liittyvät tähän alueeseen. Fäboda-Pörkenäsin vaellusreitit perustettiin vuonna 1981. Reitit käsittävät yhtenäisen alueen Torpetista raviradalta Pörkenäsiin ja Svedjaan etelässä. Luontopolku (ja vaellusreitti) alkaa Torsvikenin raviradalta Vestersundin kylästä, ja kulkee myötäpäivään Lussilundintien, Maitotien, Mässträsketin, Degernästräsketin, Långsjön, Svedjan, Pörkenäsin ja Fäbodan kautta ja palaa palaten takaisin raviradalle. Luontopolku sijaitsee 33 km pitkän vaellusreitin varrella. Kartalta voitte nähdä, missä eri kohteet sijaitsevat. Polun voi hyvin kiertää yksittäisinä etappeina ja siten tutustua vaiheittain koko alueen luontoon.

Kaupungin asukkaille alue on tunnettua marjastus- ja metsästysaluetta, johon kuuluu runsaasti räme-, suo-, metsä- sekä rannikkoalueita. Asukkaiden liikkumista alueella on helpotettu rakentamalla maastoon merkittyjä reittejä sekä taukotupia ja -paikkoja. Tässä esitellään lyhyesti alueen luontoa ja maisemanähtävyyksiä sekä kasvistoa, historiaa ja geologiaa. Niistä kerrotaan myös 34:ssä luontotaulussa, jotka on sijoitettu vaellusreittien varrelle.

Vaella metsissä luontoamme säästäen!

1. Turvemaa

Kangaskorpien turvekerros on ohut (alle 30 cm). Pääasiallisimmat puulajit ovat koivu ja kuusi. Tällaiset melko runsaspuustoiset turvemaametsät kannattaisi ojittaa. Aavoja, puuttomia soita ei sen sijaan pidä ojittaa. Suuri osa kaupungin omistamista turvemaista on ojitettu jo 1930-luvulla ja myöhemmin 1960- ja 1970-luvulla. Vanhoja ojitusalueita pidetään kunnossa ja täydennetään.

2. Tuulenpesä

Noin 50 m:n päässä nuolen osoittamassa suunnassa näet kuusen, jonka latva on epämuodostunut. Tälläiset ”tuulenpesät” kuusissa ja männyissä ovat geneettisiä epämuodostumia ja siten perinnöllisiä. Tuulenpesät lehtipuissa ovat sienitaudin aiheuttamia.

3. Maitotie

Kesäisin Maitotie oli tärkeä kuljetusreitti, ratsupolku Vallanista Starankylään ja Sandsundiin. Tietä myöten karjamajojen asukkaat kuljettivat maitoa, viiliä ja vastakirnuttua voita kyliin ja kaupunkiin joka tiistai ja perjantai. Nykyisen Vallanin kaupunginosan asemakaavaan sisältyy myös Maitotie.

4. Siirtolohkare

Suuret lohkareet, joista suurimmat ovat yli 5 m korkeita, kulkeutuivat tänne mannerjäätikön mukana lähes 10 000 vuotta sitten. Jää oli repinyt irti lohkareet kalliosta jossain paikassa luoteissuunnassa tästä katsottuna.

Kasvillisuus
Maata peittää harmaa poronjäkälä ja pensasmainen valkojäkälä. Kuivissa paikoissa kasvaa kanervaa ja variksenmarjaa. Suopursu viihtyy kosteissa notkoissa.

5. Honka

Vinosti vasemmalla 80 m eteenpäin nuolen suunnassa kasvaa iso honka. Honka kuuluu Pietarsaaren suurimpiin: sen korkeus on 25 m ja ympärysmitta 220 cm. Se on 120 vuotta vanha.

Suomen pisimmät hongat ovat harvoin yli 30 m korkeita. Vanhin honka on Lapissa ja se on iältään yli 800 vuotta vanha.

6. Mässträsket

Luusuan joen ja sen laskujoen syventäminen muutti 1950-luvun lopussa Mässträsketin kirkasvetisestä järvestä avosuoksi ja tiheäksi ruovikoksi, jossa oli joitakin pienehköjä avovesialoja, mutta jotka ovat viime vuosina kasvaneet umpeen yhtenäiseksi suoksi. Täällä on nyt kiintoisa linnusto, jota edustavat mm. kurki, naurulokki, sinisorsa, heinätavi, ruohokerttunen ja pajusirkku. Myös hirvi viihtyy hyvin suolla.

7. Moreenimaa

Maanperän poikkileikkaus kertoo kallioperän päällä olevista kerroksista. Maamme tavallisin maalaji on moreeni. Se koostuu aineksista, jotka mannerjäätikkö irrotti kallioperästä, jauhoi murskaksi, sekoitti ja puristi kokoon. Moreenimaassa on sen vuoksi usein paljon kiviä ja lohkareita, ja yksittäiset kivet ovat tiukasti kokoonpuristuneina moreenin hienojakoisten osien seassa.

8. Uudistusala

Tällä alalla kasvoi vielä vuonna 1976 yksittäisiä suurehkoja siemenpuita ja niiden alla koivua ja haapaa sekä näivettyneitä kuusia. 1930-luvulta peräisin olleet siemenpuut olivat tuottaneet vain harvan ja epätasaisen metsän. Uuden kasvavan metsän saamiseksi hakattiin loput metsästä paljaaksi vuonna 1977. Korkeammalla olevat alueet muokattiin samana vuonna, minkä jälkeen niille istutettiin 2-vuotiasta mäntyä keväällä 1978. Uudisalan taimikko harvennettiin vuonna 1984.

Avohakkuu ja metsänistutus ovat usein ainoita vanhojen metsien tai alituottoisten metsien uudistamismenetelmiä. Aukkoja syntyy luonnossa myös ilman ihmisen vaikutusta, esim. metsäpalojen jäljiltä. Metsäasiantuntija pitää avohakkuualuetta metsän ikuisen kiertokulun ensinmäisenä vaiheena ja kutsuu sitä uudisalaksi. Uudisaloilta saadaan usein hyvä marjasato.

9. Lövbackan metsäautotie

Pohjanmaan metsänparannuspiiri rakensi tien vuonna 1974 metsätalouden tarpeita varten. Metsätie helpottaa hakkuita, mutta on myös tärkeä metsänhoidolle istutusten, raivausten ja puuston hoidon kannalta. Pelkän metsänhoidollisen käytön lisäksi tie palvelee myös ulkoilijoita. Tien pituus on noin 4 km. Olet nyt 3,5 km:n päässä Pörkenäsintieltä oikealle. Tie perusparannettiin uusjaon yhteydessä syksyllä 1998.

10. Aaltojen huuhtomia kallioita

Täällä tyrskysivät meren aallot 2000 vuotta sitten ja huuhtoivat pois kalliota peittävän ohuen moreenipeitteen. Aaltojen poishuuhtoma hiekka ja lieju ovat nyt kerroksena kallion juuressa olevan moreenin päällä.

11. Degernästräsket

Kasvillisuuden ja avoimien vesipintojen yhdistelmä on tehnyt Degernästräsketistä yhden parhaista lintujärvistämme. Täällä pesivät mm. seudun suurin mustakurkku-uikkukanta, kurki, töyhtöhyyppä, liro, rantasipi, taivaanvuohi, sinisorsa, tavi, heinätavi, haapana, jouhisorsa, lapasorsa, sotka, punasotka, telkkä, ja nokikana. Muuttoaikoina täällä levähtää uivelo, laulujoutsen, mustaviklo, valkoviklo, suokukko ja vesipääsky. Kalasääski pyydystelee kaloja järvestä ja paikassa viihtyy myös melko suuri naurulokkiyhdyskunta.

12. Svalgesmossen

1 200 vuotta sitten näiden kallioiden alapuolella levittäytyi matala, korkeimman veden aikaan tulvan alla ollut rantaniitty. Niityn reunamilla ja kuivahkoissa kohdissa kasvoi harmaaleppiä. Rahkasammal ja saraheinä levittäytyivät alueelle, ja niitty alkoi muuttua suoksi. Huonojen virtausolosuhteiden vuoksi maa pysyi jatkuvasti kosteana eivätkä kuolleet kasvinosat lahonneet, vaan muuttuivat turpeeksi. Aikaa myöten sammal ja turve levittäytyivät ympäröiviin leppä- ja kuusimetsiköihin. Ojien pohjalta voi löytyä vanhoja kantoja ja puunrunkoja. Turvepeite on tällä hetkellä 1 m:n paksuinen, mikä vastaa 1 mm:n kasvua vuodessa.

Ennen ojitusta Svalgesmossenilla kasvoi runsaasti lakkoja ja karpaloita. Tämän tyyppinen avoimien soiden kuivatus on arveluttavaa. Nykyisten metsänhoitosuositusten mukaan näitä soita ei enää ojiteta.

13. Långsjön (Långträsket)

Järven vesi on vähäravinteista ja humuspitoista, mistä johtuu sen niukka kasvillisuus ja veden tumma väri. Täällä pesivät mm. kuikka, tavi, liro ja rantasipi; avoimien järvien tyypilliset lajit. Kalasääski etsii täältä ravintoa.

14. Trollmyrvägen

Trollmyrvägeniä kutsutaan myös ”keskitieksi”, ja se on rakennettu 1960-luvun puolivälissä palvelemaan kaupungin metsätaloutta. Tie peruskorjattiin syksyllä 1998, koska sitä on käytetty runsaasti rakentamisen jälkeen myös eri ulkoilutoimintoihin.

Olet nyt tien loppupäässä. Etäisyys Pörkenäsin taloryhmään on tietä pitkin 2 km.

15. Kuusimetsä

Metsä on dynaaminen. Se elää, kasvaa ja kuolee. Tämä kuusimetsä on 130 vuotta vanha ja hakkuukypsä. Kuutiomäärä on myös suuri eli 250 m 3 /ha. Sato on kypsä, ja se olisi jo voitu korjata (lain mukaan täällä 95 vuoden ikäisenä), jotta olisi saatu tilaa kasvavalle, elinvoimaiselle metsälle.

Metsämaa on melko hyväkasvuista MT-metsää, ts. mustikkatyyppiä. Kuusi viihtyy tälläisilla tuoreilla kangasmailla. Tässä tienvieressä oleva kuusimetsä saa jäädä opintokohteeksi.

16. Hiekkadyynit

Pietarsaaren seudulla on melko paljon hiekkaa. Hiekka on tullut joko mannerjäätikön alla valuneiden vesivirtojen mukana tai sitten aallot ovat huuhtoneet sen irti moreenista. Tuuli irrotti helposti hienoimman hiekan, kun vanha merenpohja kohosi vedenpinnan yläpuolelle. Dyynit muodostuivat tänne 1 000 vuotta sitten.

Vanha mäntymetsä
Tien oikealla puolella levittäytyvä mäntymetsä on 135 vuotta vanha ja hakkuukypsä. Metsällä on suuri virkistysarvo. Sitä pyritään uudistamaan pitkällä aikavälillä ja vaiheittain. Metsän tuleva kunto ratkaisee uudistustahdin. Metsätaloudessa pyritään tuottamaan mahdollisimman paljon järeää ja arvokasta puuta. Raivauksilla ja harvennuksilla autetaan parhaita runkoja, jotka kuten tässä, saavat jäädä pystyyn uudistamiseen saakka. Tämän puuston päärungot ovat 21-metrisiä ja niiden kuutiotila-vuus on 170 m 3 /ha. Metsän monimuotoisuuden lisäämiseksi kolopuut ja puuryhmät säästetään uudishakkuiden yhteydessä. Suositusten mukaisesti puuta jätetään 5 - 10 m 3 /ha sellaisiin paikoihin, jotka suosivat monimuotoisuutta parhaiten, esim. pesimäpuiden ja lähteiden ympärille.

17. Silokalliot

Näiden kallioiden kivilaji on migmaatti. Suuret halkeamat ulottuvat syvälle kallioperään ja ne ovat syntyneet maanjäristyksen yhteydessä jo satoja miljoonia vuosia sitten. Itse kallio on suunnilleen 2000 miljoonaa vuotta vanha.

Kalliot saivat muotonsa jääkauden aikana. Tyypillinen silokallio on luoteeseen sileästi kaartuva; jää liikkui siltä suunnalta, kun taas kaakkoispuoli on rosoisempi. Tältä puolelta jää repi mukaansa siirtolohkareita. ”Pehmeän puolen” uurteet ovat syntyneet eteenpäin työntyvän jään alapuolella olevien kivien raapimina. Uurteiden avulla voidaan määritellä, missä suunnassa mannerjäätikkö liikkui.

Tyrni

Tyrni on pensaskasvi, joka tarvitsee paljon valoa ja viihtyy sen vuoksi Pohjanmaan rannikon kallioisilla saaristoluodoilla. C-vitamiinipitoinen tyrnimarja on Pohjanmaan nimikkokasvi.

18. Pörkenäs ja Maitosatama

Paikannimi Maitosatama Pörkenäsissä on todennäköisesti syntynyt siten, että Pinnonäsin latokartanon karjaa pidettiin laitumella Pörkenäsissä. Tilan palvelusväki lypsi lehmät Maitosatamassa, mistä he toivat maidon tilalle joko soutaen tai purjeveneitse. Väylä kulki Ådönin ja Bredskärin eteläpuolitse Iso- ja pikkukivikarin kautta Kivisaaren rantamajoille. Karjan pitämisestä laitumella Fäbodassa ja Pörkenäsissä on mainintoja tuomiokirjoissa jo vuodelta 1590.

Katajat
Katajaa esiintyy yleisesti vanhoilla laidunhakamailla. Se tarvitsee valoa ja viihtyy sen vuoksi avoimilla paikoilla. Katajaa tavataan myös avohakkuualueilla, mutta ennen kaikkea ulkosaaristossa. Katajanmarjat ovat lintujen tärkeää ravintoa.

19. Räme

Eteläisen Suomen turvesuot jaetaan kolmeen pääryhmään:

Korvet: hyväkasvuisia turvemaita, joissa kasvaa kuusta ja lehtipuita.
Rämeet: usein vähäkasvuisia turvemaita. Rämeiden puulaji on mänty.
Nevat: puuttomia turvemaita, joiden turvekerros on paksu. Siellä voi kasvaa muutamia puita.
Tämä räme saa olla luonnontilassa antaakseen vaihtelua metsämaisemalle. Rämeen vanhimmat männyt ovat noin 150 vuotta vanhoja. Turvekerroksen paksuus vaihtelee 30 - 50 cm:n välillä.

20. Avainbiotooppi kallio

Metsäluonnon harvinaisen tärkeitä elinympäristöjä kutsutaan avainbiotoopeiksi. Ne ovat yleensä pieniä alueita, useimmiten alle puoli hehtaaria suuria, mutta ne eroavat huomattavasti ympäristöstään. Tarkoituksena on hoitaa näitä alueita niin, että elinympäristöjen erityispiirteet ja monimuotoisuus säilyvät.

Metsälaki sisältää seitsemän erilaista elinympäristöryhmää, jotka ovat monimuotoisuuden kannalta erittäin tärkeitä. Nämä ovat:

  1. lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostamien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt
  2. ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot
  3. rehevät lehtolaikut
  4. pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla
  5. rotkot ja kurut
  6. jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät
  7. karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat

Luonnonsuojelulain perusteella on suojeltu seuraavat yhdeksän luontotyyppiä:

  1. luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt
  2. pähkinäpensaslehdot
  3. tervaleppäkorvet
  4. luonnontilaiset hiekkarannat
  5. merenrantaniityt
  6. puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit
  7. katajakedot
  8. lehdesniityt
  9. avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät

Biotooppikuvaus
Pieni kallio, jossa eri ikäistä mäntypuuta. Kuusta ja haapaa esiintyy joukossa. Kuolleita puita (enimmäkseen kaatuneita runkoja). Joukossa myös kuolevia puita. Kallio on lain suojelema kohde, minkä vuoksi se jätetään rauhaan metsänhoidollisesti.

21. Taimisto

Tästä hakattiin kuusimetsä vanhan ikänsä vuoksi paljaaksi talvella 1980. Saman vuoden kesällä muokattiin alue Bräcke-kultivaattorilla. Laite muodostaa mättäitä ja siksi toimenpidettä kutsutaan mätästämiseksi. Maanmuokkauksen pääasiallinen tehtävä on nostaa maaperän lämpötilaa sekä estää muita kasveja ottamasta ravintoa istutettavilta taimilta.

Tälle avohakkuualalle Pörkenäsintielle saakka istutettiin kokeeksi kanadanmäntyä syksyllä 1981. Pinus contorta on sen latinankielinen nimi. Mäntylaji on peräisin Kanadan vuoristoalueilta. Se kasvaa nopeammin kuin tavallinen mäntymme, ja on väriltään kirkkaanvihreä.

22. Mäntyharjut

Harjumaisemalle ovat ominaista mäntymetsät ja harjuselänteet, jotka täällä ovat meren aaltojen muodostamia. Maaperä ja metsä kuuluvat täällä yhteen ja niitä on kohdeltava varovasti. Huomaa maaston vaaleammat kohdat. Niissä on ohut kerros poronjäkälää. Vältä astumasta näille laikuille, sillä saattaa kestää jopa 20 vuotta, ennen kuin tuhoutunut poronjäkälä on uudistunut. Nauti luonnosta.

23. Rantavallit ja dyynit

Meren mainingit loivat 700 vuotta sitten tämän mahtavan rantavallin, joka myöhemmin peittyi lentohiekkaan. Dyynit ovat arkoja kulutukselle.

24. Sianpuolukka

Nämä eivät ole puolukan- vaan sianpuolukanvarpuja. Marja muistuttaa puolukkaa, ja sen koostumus on jauhoinen, eikä sen maku ei ole siksi erityisen hyvä. Sianpuolukkaa kasvaa vähäravinteisilla hiekkamailla.

25. Harvennettu metsä

Tämä mäntymetsä kylvettiin 1940-luvun alussa. Metsää on sen jälkeen raivattu ja harvennettu vuonna 1980 sen ollessa 40 vuoden ikäistä. Tavallisesti puustoa harvennetaan ensimmäisen kerran 30 vuoden ikäisenä. Harvennus tehdään siinä vaiheessa, kun puut ovat niin tiheässä, että latvukset koskettavat toisiaan. Ensimmäisen harvennuksen jälkeen pitäisi jäljelle jäädä noin 1 200 runkoa hehtaarille. Harvennuksella halutaan ensisijaisesti korjata talteen käyttöpuu, joka muuten kuolisi itsestään ja lahoaisi. Harvennuksesta hyötyvät parhaat rungot, joiden kasvu paranee. Harvennetut hyvinhoidetut metsät ovat erinomaisia ulkoilualueita.

Puusto pystykarsittiin viiden metrin korkeuteen joulukuussa 1984. Pystykarsittaessa metsää saadaan aikaan oksatonta puulaatua, josta saa myöhemmin korkeatasoista laatupuutavaraa. Tavallisesti karsitaan noin kymmenmetrinen männikkö 4 metrin korkeuteen saakka. Hehtaarilta karsitaan noin 500 runkoa, joiden paksuus on rinnan korkeudella 11 - 15 cm. Nyrkkisääntö on, että 30 mm paksumpia oksia ei karsita.

26. Leppämetsä

Harmaaleppä on tyypillinen Pohjanmaan rantojen puu. Leppää kasvaa aina ylimpään vesirajaan saakka. Siitä alkaa rantaniitty. Kuusi syrjäyttää vähitellen lepän runsas puoli metriä ylävesirajan yläpuolella.

27. Samettimetsä

Tätä metsää hoidetaan ottamalla alueen virkistys- ja luonnonarvot huomioon. Kaikki erikoiset puut säilytetään ja vain tuulenkaatamat ja sairaat puut poistetaan. Samettimetsästä poistetaan tuulenkaatamat puut, kun niitä on yli 2 kpl/ha. Muutoin puusto saa kasvaa rauhassa, vaikkakin kasvu on 130-vuotiaassa metsässä olematon. Nuoria tiheitä männiköitä raivataan ja harvennetaan. Näillä toimenpiteillä saadaan metsä, joka muuttaa maisemakuvaa hyvin hitaasti. Ympäristönhoidollisista syistä kaupunki yrittää pitää myös polut risuttomina ja maaston roskattomana.

28. Avainbiotooppi karu suo

Elinympäristön kuvaus (avainbiotooppi): Vähäpuustoinen suo kahden kallion välissä, jossa kasvaa hyvin vähän puita, ainoastaan muutamia näivettyneitä mäntyjä. Kallioreunat ovat hyvin jyrkät. Reuna-alueella kasvaa joitakin näivettyneitä tiivislatvaisia mäntyjä. Kuolleiden puiden osuus on vähäinen, mutta kohde eroaa muusta metsämaasta ja on helppo rajata ja erottaa omaksi alueeksi. Suo luokitellaan lain suojelemaksi kohteeksi, jota ei sen vuoksi ojiteta.

29. Taimikon harvennus

Raivauksella saadaan parhaat rungot kasvamaan. Ne lisäävät kasvuaan ja vahvuuttaan hyvien latvuksiensa avulla. Raivauksen jälkeen on hehtaarille jäätävä noin 2000 runkoa. Luonnon kannalta on tärkeää jättää puita ja pensaita, jotka tuottavat marjoja, kuten katajia, pihlajia, tuomia ja paatsamia. Ne ovat tärkeä ravinnonlähde monelle lintulajille.

30. Vanha kallioperää

2000 vuotta sitten meri tyrskysi näiden kallioiden päällä. Aaltojen voima ja talvella jään puristus loivat kivikon, joka nyt lepää matalana kiviröykkiönä kallioalueen korkeimmalla kohdalla. Ihmiset ovat myöhemmin käyttäneet pyöreitä mukulakiviä erilaisiin tarkoituksiin.

Kivilatomus
Lounais-koillissuunnassa kulkeva noin 200 metriä pitkä ja metrin levyinen kivilatomus, jossa on metrin välein poikittaislatomuksia, on toistaiseksi alkuperältään tuntematon. Se ei voi kuitenkaan olla iältään 250 vuotta vanhempi, koska se ulottuu kallion laelta alas suoperäiseen notkoon. Sen arvellaan liittyvän Isoonjakoon eli se olisi alueella vieläkin voimassa olevan tuolloin suoritetun aurinkojaon pohjana. Kallion laella on kivilatomuksia, jotka ovat saattaneet toimia riistan varastopaikkoina. Fäbodan rannikon nimistöhän liittyy eränkäyntimatkoihin, joita karjalaiset tekivät vesistöjä pitkin aina Pohjanlahdelle saakka ennen Pähkinäsaaren rauhaa (1323). Tämän jälkeen tulivat hämäläiset karjalaisten tilalle.

(Kisor = Kivisaari, Storkivikar = Isokivikari, Passkarn = Paasikari, Kullikari, Wäckelax = Vehkalaksi, Vehkalahti).

Osoittaapa tutkimus latomusten iän miksi tahansa, ovat ne jo silti riittävän vanhoja ollakseen muinaismuistolain tarkoittamia muinaismuistoja, ja niin muodoin lain suojaamia.

31. Kallioperäinen maa

Kallioperäiset maat tuottavat hyvin vähän puuta ja ne jätetäänkin luonnontilaan hakkuissa. Kallioiset maastot lasketaan kitukasvuisiksi, mikä tarkoittaa sitä, että puuntuotanto on 0,1 - 1,0 km 3 hehtaarilta vuodessa.

Mänty esiintyy kallioperäisellä maalla, mutta usein kitukasvuisena. Joitakin kitukasvuisia koivuja ja kuusia saattaa myös esiintyä. Maan pintakerros muodostuu varpukasveista kuten kanervasta, suopursusta, puolukasta ja juolukasta. Sammalista ja jäkäläkasveista on poronjäkälä yleinen, ja antaa erikoisen leimansa maastolle.

Kallioperäiset maastot sopivat erinomaisesti ulkoiluun ja liikuntaan, mutta tiettyä varovaisuutta on kuitenkin noudatettava, koska tällaiset maastot kuluvat herkästi.

32. Koivuongelma

Kaupunki suorittaa metsissään eräitä kokeiluja. Tässä näyte niistä. Vuonna 1975 tästä kaadettiin siemenpuut, minkä jälkeen 2 - 3-vuotinen koivuvesakko raivattiin kantoihin syntyneistä vesoista. Raivauksen jälkeen jätettiin 2000 runkoa hehtaarille. Tästä vierestä oikealla hakattiin metsä paljaaksi 1975, minkä jälkeen alue raivattiin puhtaaksi kaikesta vesakosta. Paljaaksi hakattu ala muokattiin kesällä 1975 ja siihen istutettiin vuonna 1976 2-vuotiasta mäntyä. Alueita raivattaessa ei vesakkoa saa jättää muualle kuin suuriin aukkoihin. Vesakot kasvavat nopeasti alussa ja valtaavat helposti alan männyiltä, joita täällä olisi suosittava puuntuotantoa ajatellen. Myös vesakon ”puhtaaksiraivauksen” jälkeen hieskoivun kasvu elpyy ja se voi myöhemmin täyttää mäntymetsän uhkaamatta tukahduttaa mäntyä.

33. Tervahauta

Tervalla oli keskeinen osa seudun taloudessa 1600-luvulta aina 1800-luvun jälkipuoliskolle saakka. Pietarsaaresta vietiin ulkomaille vuosittain jopa 20 000 tynnyriä tervaa. Osa tervasta otettiin erilleen ja siitä keitettiin pikeä Verkkoniemessä (Nätinabban) Vanhan sataman eteläpuolella. Tiloilla oli myös pienempiä tervahautoja kotitarpeisiin.

34. Vallan

Fäbodanlahden, Vehkalahden (Wäkelax, Wäckelax, Wettilax, Wetilax), kuten sitä 1700-luvulla nimitettiin, eteläpuolella sijaitseva alue oli Pietarsaaren pitäjän tärkein karjamaja-alue. Silloinen lahti ulottui Märsträsketistä Starankylän lähettyviltä pitkänä kapeana väylänä aina Fäbodanlahdelle saakka. Lahden eteläisessä pohjukassa oli karjamaja-alue (Fäbodvallan) eli Vallan, joka alunperin kuului kirkonkylään ja joka Isonjaon jälkeen liitettiin Vestersundinkylän jakokuntaan. Vuonna 1773 oli Vallanissa jopa kaksikymmentä karjamajaa. Siitä kilometrin päässä pohjoiseen, nykyisen Fäbodanlahden rannalla sijaitsi vielä suurempi karjamaja-alue, Kissanpyllyn eli Katinhännän karjamajat (”Kattrumps fäbodar”), joka vuonna 1773 käsitti jopa 44 karjamajaa niihin kuuluvine tupineen ja navettoineen.

Widgetalue (Sisältö)
Widgetalue (Alhaalla)