Pietarsaaren kaupunki/Kulttuuritoimisto peruuttaa tapahtumia

06.10.2020

Pietarsaaren kaupunki/Kulttuuritoimisto peruuttaa tapahtumia

Vallitsevien suositusten ja tartuntatilanteen vuoksi Pietarsaaren kaupunki/Kulttuuritoimisto, ei syksyn 2020 aikana tule järjestämään seuraavia tapahtumia: Ruotsalaisuuden päivän juhla 6.11, Spektaakkelipäivä 21.11 ja Itsenäisyysjuhla 6.12.

”Kunnallisena toimijana ja tapahtumien järjestäjänä katsomme että meidän tulee kantaa vastuumme niin tartuntatilanteen kuin tartuntojen ehkäisemisen kannalta. Olemme myös seuranneet tarkasti kansallisten suurtapahtumien järjestäjien reagointia tartuntojen ehkäisemiseksi, ja kun ilmoitus myös Linnan juhlien peruuntumisesta saapui, päätimme että tänä vuonna emme myöskään järjestä paikallista itsenäisyysjuhlaa Pietarsaaressa”, sanoo Robin Käldström kulttuuritoimistosta.

Spektaakkelipäivä, joka on koko perheen taide- ja kulttuuripäivän Lasten Oikeuksien päivän huomioimiseksi, on myös peruttu koronatilanteen vuoksi. Osa Spektaakkelipäivän tapahtumista voidaan parhaimmassa tapauksessa järjestää esimerkiksi Runeberginviikon aikana helmikuussa. Osa suunnitelluista esityksistä on mahdollista nähdä digitaalisesti viikon 47 aikana.

”Päätös perua myös Spektaakkelipäivän ohjelma, oli raskas ottaa sekä kulttuuritoimistolle että Wava-opiston taidekoulu Balatakolle, jotka yhdessä järjestävät vuosittaisen tapahtuman. Mutta päätös on ehdottomasti oikea, koska mikään ei ole niin tärkeää kuin turvallisuus. Spektaakkelipäivä tapaa olla tapahtumavuotemme kohokohta, iloinen päivä, joka inspiroi kaikkia osallistujia. Käännämme ajatuksemme ja suunnittelumme jo nyt seuraavan vuoden Spektaakkelipäivään, josta tulee ilon juhla, jälleennäkemisen juhla kun (toivottavasti) taas voimme halata toisiamme nähdessämme iloisessa ihmisjoukossa”, sanoo Marja-Leena Hyytinen kulttuuritoimistosta.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle
Widgetalue (Alhaalla)