Pietarsaaren kouluverkkoraportti valmis – kahta mallia ehdotetaan

07.02.2020

Sivistysjohtaja Jan Levander haluaa, että huoltajien, kaupungin henkilöstön ja päättäjien toivomus eli pitkän tähtäimen ratkaisu saavutetaan. Raporttia käsitellään kaupunginhallituksessa 24. helmikuuta.

Kouluverkkoselvitystä tekevä työryhmä esittelee kaksi ratkaisumallia:

– Ensimmäisen mallin mukaan vuosiluokat 0–5 sijoitetaan kaikkiin alakouluihin ja vuosiluokat 6–9 yläkouluun. Ruotsinkieliset koulut pysyvät ennallaan, lukuun ottamatta Bonäsin/Vestersundinkylän koulua, johon on löydettävä ratkaisu. Kouluja varten rakennetaan uusi kiinteistö läntisiin kaupunginosiin. Itälän koulu ja Länsinummen koulu jatkavat toimintaansa erillisinä kouluina, kunnes ne yhdistetään. Resurssikoulu jatkaa Ruusulehdon kiinteistössä, sanoo sivistysjohtaja Jan Levander.

Etelänummen koulu ja Oxhamnin koulu jatkaisivat vuosikurssien 6-9 oppilailla. Oxhamnin koulun sisäilmaongelmien vuoksi koulu puretaan ja korvataan kahdella uudella rakennuksella. Rådmanin kiinteistö säilyy ennallaan.

– Toisen mallin mukaan vuosiluokat 0–5 sijoitetaan kaikkiin alakouluihin ja vuosiluokat 6–9 yläkouluun. Kaupungin ruotsinkieliset koulut pidetään ennallaan, kunnes löydetään Bonäsin/Vestersundinkylän koulua koskeva ratkaisu. Tuona aikana on käytettävä kahta kiinteistöä. Itälä ja Länsinummi jatkavat toimintaansa erillisinä kouluina ja ne yhdistetään myöhemmässä vaiheessa Etelänummen kouluun. Bonäsin/Vestersundinkylän koulu siirretään samassa yhteydessä Länsinummen kiinteistöön. Resurssikoulu jatkaa Ruusulehdon kiinteistössä, Levander sanoo.

Oxhamnin koulu jatkaisi vuosikurssien 6-9 oppilailla. Oxhamnin koulun sisäilmaongelmien vuoksi koulu puretaan ja korvataan kahdella uudella rakennuksella. Rådmanin kiinteistö säilyy ennallaan. Etelänummen koulu yhdistetään alakoulujen kanssa yhtenäiskouluksi.

”Kuuntelemme huoltajia ja huomioimme väestöennusteen”

Levanderin mukaan molemmilla malleilla on hyvät ja huonot puolensa.

– Tavoitteenamme on pitkän tähtäimen ratkaisu ja kestävä kouluverkko, jossa oppilaat, henkilöstö, kiinteistöt ja talous voivat hyvin. Tätä toivovat sekä vanhemmat, henkilökuntamme että kaupungin päättäjät. Ratkaisuun sisältyvät oppilaskohtaisten resurssien oikeudenmukainen jakautuminen, toimivat oppimisympäristöt ja opettajakollegiot, terveet rakennukset muun muassa korjausvelan systemaattisella vähentämisellä sekä kestävä kouluverkko ja kestävä talous.

Työryhmä on järjestänyt avoimia kokouksia kaikissa kaupungin alakouluissa sekä keskustellut huoltajien ja asiantuntijoiden kanssa. Kaupungin tontti- ja asuinalueiden suunnittelu on huomioitu, kuten myös Pietarsaaren väestöennuste. Ennuste osoittaa, että lasten määrä laskee lähivuosina. Tilanne on sama muualla maassa.

– Järjestämme myös avoimia tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia yläkoulujen huoltajien ja henkilöstön kanssa. Prosessi jatkuu kevään aikana, Levander sanoo.

Kaupunginvaltuusto tilasi viime vuonna oppilasmäärää ja kouluverkkoa koskevan selvityksen. Raportti toimii perustana Pietarsaaren tulevaisuuden kouluverkkoa koskevissa päätöksissä. Asiaa käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa 24. helmikuuta.

Lisätietoa:
Lue koko raportti (linkki) 
Sivistysjohtaja Jan Levander, 044 785 1479, jan.levander@pietarsaari.fi

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle
Widgetalue (Alhaalla)