Siikaluodon alikulun rakentaminen aloitetaan

04.06.2019

Näin suuren Pietarsaaren infrastruktuuria koskevan hankkeen kokee vain kerran elämässään. Näin Frank Bäcksholm, kaupungin kunnallisteknisen osaston rakennuttajainsinööri, tiivistää runsaan vuoden kuluttua valmistuvan miljoonahankkeen.

Tällä viikolla aloitetaan työ Pietarsaaren keskustan yhdistämiseksi Siikaluotoon junaradan alta kulkevan alikulun kautta. Hankkeen arvioidaan maksavan yhteensä 3,7 miljoonaa euroa ja valmistuvan syksyllä 2020. Hankkeen pääurakoitsijaksi on valittu Kreate Oy.

– Tällaista kokee vain kerran elämässään. Kokonaiskustannukset arvioidaan 3,7 miljoonaan euroon. Kuusisaaren uusi risteys on samaa kokoluokkaa, mutta investointi tehdään huomattavasti pienemmällä alalla, toteaa Frank Bäcksholm, kaupungin kunnallisteknisen osaston rakennuttajainsinööri.

Kaupungin keskustan liikenne ylittää nykyisin rautatien Koulukadun ja Pietarintien tasoristeyksissä. Bäcksholmin mukaan rautatie muodostaa esteen kaupungin keskustan ja Siikaluodon välille, erityisesti jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ajatellen.

– Koulukadun risteys on vilkkaasti liikennöity, ja lisäksi vaikea ja vaarallinen. Alikulku helpottaa Koulukadun risteyksen liikennettä huomattavasti.

Linja-autoaseman sisääntulotie ja kierrätysasema siirretään

Työ keskitetään Asematien ja Tehtaankadun väliselle, noin 200 metriä leveälle alueelle. Ensin tehdään porauspaalutus ja rakennetaan sillankansi kiskoille. Sillasta tulee noin 30 metriä pitkä ja 14 metriä leveä, ja siinä on tilaa kahdelle junaraiteelle. Tämä osio valmistuu syksyksi, minkä jälkeen aloitetaan tunnelityöt.

– Tunnelista tulee 3,7 metriä korkea, ajokaistat kulkevat molempiin suuntiin ja kummallekin puolelle rakennetaan kevyen liikenteen väylät. Panostamme paljon ulkoasuun, eli kiveykseen, kasvillisuuteen ja Siikaluodon tehdasaluehistoriaan liittyvään taiteeseen, Bäcksholm kertoo.

Syksyllä Tupakkamakasiinin ja linja-autoaseman Asematien puoleinen sisääntulotie otetaan pois käytöstä. Skeittirampit siirretään väliaikaisesti putkitöiden ajaksi.

– Linja-autoasemalle tuleva liikenne johdetaan sen jälkeen asemalle Jaakonkadulta linja-autojen nyt käyttämää tietä pitkin, mutta eri liikennejärjestelyin. Tehtaankadun ekopiste ja sinne johtava tie siirretään lähemmäs Citymarketia, sanoo Bäcksholm.

Rakennustyöt vaikuttavat myös junaliikenteeseen. Bäcksholmin mukaan Väyläviraston kanssa on sovittu päivämäärät, jolloin raiteet ovat pois käytöstä. Ensimmäinen keskeytys tapahtuu 6.6.

Lisätietoa: Rakennuttajainsinööri Frank Bäcksholm, 044 785 1998, frank.backsholm@pietarsari.fi

Ramboll Finland Oy on laatinut havainnepiirrokset uudesta, keskustan ja Siikaluodon välisestä alikulusta.

Sikorens underfart 2

30

31

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle
Widgetalue (Alhaalla)