Uusi palveluohjaaja haluaa edistää nopeaa kotoutumista ja lisätä kodikkuuden tunnetta

10.10.2018

Kotouttamisportin palveluksessa toimii kesästä lähtien palveluohjaaja, joka keskittyy ainoastaan työllistymiseen ja koulutukseen. Tavoitteena on nopeampi kotoutuminen, mutta myös kodikkuuden tunteen lisäämistä Pietarsaaren seudulle juuri muuttaneiden keskuudessa.

- Kyseessä voi olla työ, harjoittelu- tai opiskelupaikka. Uuden taksiliikennelain voimaantulon jälkeen olen saanut esimerkiksi kysymyksiä taksin ajamisen aloittamisesta. Toinen sitä vastoin halusi apua asiakirjojen kääntämisessä, joissa osoitetaan hänen kotimaastaan saama ammattiosaaminen, kertoo palveluohjaaja Johanna Järvikivi.

Järvikivi on yksi ohjaajista, joilla on vastaanotto kotouttamisyksikön tiedotuspisteessä, “Kotouttamisportissa” Alholminkadulla Pietarsaaressa, maanantaista perjantaihin klo 13–16. Tapaamisen voi varata myös muuna aikana.

Tavoiteryhmän muodostavat asukkaat, joilla on maahanmuuttajatausta ja jotka asuvat Pietarsaaren seudulla. Sillä, miksi tänne on muuttanut tai miten kauan täällä on ollut, ei Järvikiven mukaan ole merkitystä.

- Seudullamme on useita seudullisia oppilaitoksia ja järjestöjä, jotka työskentelevät maahanmuuttajataustaisten henkilöiden työllistämisen ja koulutuksen parissa. Tavoitteenani on auttaa henkilöt oikealle polulle; ehkä he voivat täyttää mahdollisen tyhjiön. Meillä käyminen on maksutonta. Laadimme yhdessä suunnitelman siitä, miten päästä eteenpäin.

Lisätietoja:
Johanna Järvikivi, Pietarsaaren seudun kotouttamisyksikön palveluohjaaja, 044 785 1586
Anna Kotka-Bystedt, Pietarsaaren seudun kotouttamisyksikön hankekoordinaattori, 044 785 1687

Lisätietoa Portista kaupungin kotisivuilla.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle
Widgetalue (Alhaalla)