Viisi kysymystä ja vastausta uudesta hulevesimaksusta

10.12.2018

1.1.2019 lähtien Pietarsaaren kaupunki ottaa käyttöön hulevesimaksun, jolla katetaan osa kaupungin kaavoitetuilla alueilla huleveden huollosta aiheutuvista kustannuksista. Useat kunnat ovat jo ottaneet maksun käyttöön.

Samanaikaisesti selvitetään, miten liittymämaksun yhteydessä hulevesimaksun jo aiemmin maksaneille kiinteistönomistajille korvataan maksut. Hulevesimaksu vastaa 10 prosenttia liittymämaksusta. Vuonna 2018 kustannus oli 285 euroa 250 neliömetrin kokoiselle omakotitalolle.

Muutos johtuu lakimuutoksesta, jonka myötä kaupungilla on kokonaisvastuu. Kaupunki on myös päättänyt, että hulevesijohdot ovat kaupungin omistuksessa ja ylläpitämiä. Ne siirtyvät Pietarsaaren Vedeltä.

Nyt kaupunki laajentaa järjestelmää ja investoi enemmän huoltoon, jotta tulvien ja vettä tulvivien kellareiden riskiä voitaisiin vähentää esimerkiksi rankkasateella ja lumen sulamisalueilla.

1. Kaupungininsinööri Harri Kotimäki, mitä on hulevesi?

– Teknisesti hulevesi on vettä, joka valuu väliaikaisesti maahan. Suurin osa on sadevettä tai lumen ja jään sulamisvettä. Lain mukaan tähän kuuluu myös kuivatusvesi, joka johdetaan pois jo rakennetuilta tonteilta. Rakentamattomilla alueilla vesi imeytyy vapaasti maaperään tai se johdetaan pois vesistöjen kautta. Alueilla, joille on rakennettu ja joilla on päällystettyjä pintoja, meidän on johdettava vesi pois, jotta vältämme tulvat ja vedellä täyttyvät kellarit esimerkiksi rankkasateiden seurauksena. Ongelmia ilmenee heti, kun vesi ei mahdu putkiin.

– Kaupungin vastuulla on jo muutaman vuoden ajan ollut huolehtia hulevedestä, ja se edellyttää, että laajennamme hulevesijärjestelmää johdoilla tai ojilla ja huollamme nykyisiä järjestelmiä. Äärimmäisten sääolojen odotetaan yleistyvän, mikä lisää toimivan vesijärjestelmän ja vaihtoehtoisten sadevesireittien tarvetta. Uusien alueiden suunnittelussa otetaan huomioon vesijärjestelmien tarve. Keskustassa muun muassa Campuksella, poliisitalolla, torilla ja Jakob Centerillä on sisäänrakennettu viivästysjärjestelmiä katujen alle. Näiden avulla joiden avulla vesi voidaan johtaa pois valvotuissa olosuhteissa.

2. Miksi minun tulee maksaa tästä?

– Aikaisemmin järjestelmä maksettiin liittymämaksulla, jonka maksoit Pietarsaaren Vedelle, sekä viemäröintipalvelujen perusmaksulla. Kaupunki ei voi periä liittymämaksua, ja lisäkustannukset vaatisivat korkeampaa verotusta. Nyt otamme käyttöön maksun kaikille kaupungin kaavoitetuilla alueilla oleville kiinteistöille niin, että kaikki maksavat sen. Myös teollisuusrakennusten ja liiketilojen omistajat osallistuvat kustannuksiin, eli toimijat joilla on suuria rakennuksia ja asfalttipinnoitettuja alueita, joille hulevesi pääsee muodostumaan.

– Hulevesijärjestelmän kustannukset ovat arviolta 650 000 euroa vuodessa, josta hulevesimaksu kattaa noin 380 000 euroa. Säännölliseen huoltoon ei ole panostettu riittävästi ja lisää rahaa tarvitaan. Kaikki maksavat yhteisvastuullisesti julkisista alueista.

3. Omistan omakotitalon. Kuinka paljon joudun maksamaan vuodessa?

– Maksu lasketaan käyttäen kertoimia, jotka on määritetty kaavamerkinnän mukaan ja maa-alueittain. Omakotitalon perusmaksu kaavoitetuilla alueilla Pietarsaaressa on 25 euroa vuodessa, ja omakotitalon omistaja maksaa vain perusmaksun. Myös maatalouskiinteistöille perusmaksu on 25 euroa. Rivitaloille, kerrostaloille ja julkisille rakennuksille perusmaksu on 75 euroa, ja liike- ja teollisuusrakennusten perusmaksu on 100 euroa. Kaikki maksavat perusmaksun, kun taas lisäosuus riippuu tontin kokonaispinta-alasta. Lisäksi maksun suuruudelle on olemassa yläraja. Lasku lähetetään syksyllä.

– Pietarsaaren Veden johtoryhmä tulee keskustelemaan jäteveden perusmaksun alentamisesta 5 eurolla. Koska osa hulevedestä johdetaan edelleen pois viemäriputkien kautta, osa viemäröintimaksusta säilyy.

4. Voinko vaikuttaa maksuni suuruuteen?

– Jokainen maksaa perusmaksun. Jotta voidaan keskustella muiden maksuosien vähentämisestä, sinun on tehtävä pyyntö ympäristö- ja rakennuslautakunnalle ja pystyttävä osoittamaan, että kiinteistössä on toteutettu viivästys- tai suodatusjärjestelmät, joiden tilavuus on vähintään 5 m3.

5. Mihin hulevesi menee?

– Suurin osa johdetaan suoraan mereen ojien kautta, osa laskee mereen Alhedan puhdistamon kautta.

Lisätietoa:
Kaupungininsinööri Harri Kotimäki, 044 785 1750, harri.kotimaki@pietarsaari.fi
Pietarsaaren Veden toimitusjohtaja Andreas Svarvar, 044 785 1262, andreas.svarvar@pietarsaari.fi

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle
Widgetalue (Alhaalla)