Asuminen ja ympäristö

Liikenne- ja ympäristösuunnitelman päivitys

Pietarsaaren tekninen palvelukeskus valmistelee liikenne- ja ympäristösuunnitelman päivitystä. Tarkoituksena on, että päivitetty liikenne- ja ympäristösuunnitelma vastaisi tämän päivän tarpeita ja antaisi työkaluja kaupungin keskustan kehittämiseen. Ydinkeskustan lisäksi suunnitelma käsittää myös tärkeimmät keskustaan johtavat liikenneväylät.

Järjestämme työn edistyessä kolme yleisölle avointa seminaaria. Tarkoituksena on myös antaa sosiaalisen median kautta yleisölle mahdollisuus esittää omia näkökohtiaan ja toiveitaan koko prosessin ajan. 

Asukkaiden osallistuminen prosessiin

Aikomuksena on valmistaa yleisölle mahdollisuudet esittää mielipiteitään ja näkökulmiaan suunnittelun aikana. Tämä tapahtuu esimerkiksi kyselyin, jotka koskevat:

• Sitä, miten keskustan palveluja käytetään,
• Kuinka usein ja pitkään keskustassa käydään,
• Millaiseksi keskustan liikenne ja turvallisuus koetaan, sekä
• Millaisena keskustaympäristön laatua pidetään.

Kaupunkilaiset voivat myös arvostella nykyisiä järjestelyjä ja tehdä omia ehdotuksiaan tulevaisuutta varten.

Asukasfoorumi 30.9.2019

Työn lähtölaukauksena järjestettiin asukasfoorumi, yleisölle avoin kick–off-seminaari maanantaina 30. syyskuuta Rotundassa, Campus Allegrossa (Kauppiaankatu 10) Pietarsaaressa.

Tämän linkin kautta voit tutustua seminaarin ohjelmaan

Voit seurata hanketta ja osallistua siihen sosiaalisissa medioissamme:

Facebook: Projektsida för planläggningen / Kaupunkisuunnittelun projektisivut
Youtube: Jstad Psaari Planläggning Suunnittelu 
  

stadenjakobstad instagram.jpeg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Lisätietoa:

 

Widgetalue (Sisältö)
Widgetalue (Alhaalla)