Yleiskaavan päivitys

Yleiskaava kattaa kaupungin koko alueen, ja sen tarkoituksena on yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen. Yleiskaavassa esitetään tavoitellun kehityksen periaatteet ja osoitetaan tarpeelliset alueet yksityiskohtaisen kaavoituksen ja muun suunnittelun sekä rakentamisen ja muun maankäytön perustaksi.

Suunnittelualue

Suunnittelualue kattaa koko kaupungin alueen. Kaupungin pinta-ala on n. 396,25 km2, josta vajaa 90 km2 on maa-aluetta.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.3.2017

Kun yleiskaava koskee koko kaupungin aluetta, ovat käytännöllisesti katsoen kaikki kaupunkilaiset hankkeen osallisia, kuten myös naapurikunnat ja erilaiset viranomaiset. Mahdollisuuksista vaikuttaa kaavan laadintaan kerrotaan tarkemmin osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

ykpaivitys

Suunnittelija

Kaavaa laativana konsulttina toimii FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:

Projektipäällikkö Kai Tolonen (arkkitehti SAFA, LuK)

Kaavoittaja Eva Persson Puurula (Arkitekt SAFA, YKS-623)

Kaavoitusta ohjaa yhteistyössä arkkitehti Ilmari Heinonen, Pietarsaari, sekä kaavaprosessia varten asetettu yleiskaavatyöryhmä.

Työryhmän Puheenjohtajana toimii vt. tekninen johtaja Harri Kotimäki ja sihteerinä toimistoarkkitehti Annemo Kaitfors.

Yleiskaavatyöryhmä

Widgetalue (Sisältö)
Widgetalue (Alhaalla)