Muut käyntikohteet Pietarsaaressa

Tutustu myös muihin kiinnostaviin käyntikohteisiin Pietarsaaressa!

Nähtävyystarjontaa rikastuttavat mielenkiintoiset erikoismuseot, kauniit kirkot, taidegalleriat sekä arkkitehtuurikohteet.


Pietarsaaren museo

Pietarsaaren museo perustettiin vuonna 1904 ja museolla on Pietarsaaressa useampia toimipisteitä.

Yksi niistä on historiallinen museo Malmin talossa Isokadulla. Malmin talon museossa pääpaino on merenkulussa, laivanrakennuksessa ja kaupunginkulttuurissa. Museoon kuuluu rakennuksia eri ympäristöistä, kuten esimerkiksi kampaamo ja maalaiskauppa. Museokaupasta löytyy myös mukavia tuliaisia.

Tupakkamakasiinissa, Jaakonkatu 9, on museon näyttelyhalli taide- sekä kulttuurihistoriallisia näyttelyitä varten.

Kesäaikana ovat avoinna myös Runebergin ja Westmaninmuorin tuvat, joilla molemmilla on yhteys kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergiin.

Malmin talo
Isokatu 2, puh. 06 786 3371

Museon päätoimipiste sijaitsee laivanvarustaja Peter Malmin entisessä yksityiskodissa. Talossa voi tutustua kaupungin merenkulkuhistoriaan, esillä on muun muassa varustamokonttori 1800-luvun loppupuolelta, laivankuvia ja pienoismalleja.

Avoinna ti-su klo 12-16. Muina aikoina sop. mukaan.
Sisäänpääsy: 6 €/aik.

Lue lisää

Katso kartalta

Westmaninmuorin tupa
Visasmäki 1-5, puh. 06 786 3371

Pienessä punaisessa talossa toimi merimiehen leski Anna Helena Westmanin pitämä koulu joka oli myös J.L. Runebergin ensimmäinen koulu.

Avoinna sopimuksen mukaan.
Sisäänpääsy: 6 €/aik.

Lue lisää

Katso kartalta

Runebergin tupa
Itärannantie, puh. 06 786 3371

Yksi Runebergin ajoista tähänpäivään säilyneistä miljöistä on v. 1810 rakennettu
runoilijan metsästys- ja kalastusmaja, Runebergin tupa. 

Avoinna 27.6.-12.8. ti-su klo 12-16. Juhannuksena suljettu. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Lue lisää

Katso kartalta

Näyttelyhalli Tempus
Otto Malminkatu 3, puh. 06 786 3371

Pietarsaaren museo on kulttuurihistoriallinen museo, jonka painopiste on paikallishistoriassa ja merenkulunhistoriassa. Näyttelyhallissa museo tuottaa vuosittain omia paikallishistoriaan keskittyviä näyttelyitä sekä taidenäyttelyitä.

Avoinna ti-su klo 12-16. Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Sisäänpääsy: 6 €/aik.

Lue lisää

Katso kartalta

Strengbergin Tupakkamuseo
Koulukatu 25, puh. 06 786 3371

Tupakkamuseossa pääset tutustumaan tupakan historiaan Pietarsaaressa ja Suomessa. Museon kokoelmista löytyy esineitä Strengbergin tupakkatehtaalta ja muilta tupakanvalmistajilta Suomessa.

Avoinna 6.6.-12.8. ti-la klo 12-16. Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Sisäänpääsy: 6 €/aik.

Lue lisää

Katso kartalta

Muut museot

Pedersören seudun kotiseutumuseo
Puutarhakatu 6, puh. 050 3259 047, 050 3512 241

Pedersören seudun kotiseutumuseo sijaitsee Rosenlundin pappilan viereisessä vanhassa kivinavetassa. Museo käsittää nykyään useita rakennuksia ja siellä on esillä laaja kokoelma maanviljelys- ja kalastusvälineitä, talonpoikaisesineistöä ja tekstiilikokoelmia.

Avoinna 1.7.-31.7. ti-la klo 12-18, 25.5.-13.8. su klo 12-17. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Lue lisää

Katso kartalta

Kirkot

Pietarsaaren kirkko
Kirkkokatu 3, puh. 0403 100 427, 0403 100 470

Pietarsaaren kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1731. Se on perinteinen puinen ristikirkko. Kirkon nähtävyyksiä ovat mm. 1700- luvulta peräisin oleva 3 metriä korkea 7-haarainen kynttilänjalka. 

Avoinna sopimuksen mukaan.

Lue lisää 

Katso kartalta

Pedersören kirkko
Vaasantie 118, puh. 0403 100 477, 0403 100 469

Pedersören kirkko on yksi Pohjanmaan vanhimmista keskiaikaisista kirkoista. Kirkko on myöhemmin muutettu ristikirkoksi. 

Avoinna sopimuksen mukaan.

Lue lisää

Katso kartalta

Tsasouna
Narsinkatu 2, puh. 06 723 6278, 050 587 5717/Sjöberg

Ortodoksinen kappeli.

Avoinna sopimuksen mukaan.

Katso kartalta

Taidegalleriat

Villa Sveden
Itärannantie 12, puh. 06 723 2222

Olavi Tialan peruskorjaama ja entisöimä huvilakaunotar Villa Sveden on peräisin vuodelta 1852 jolloin se toimi apteekkari Victor Schaumanin ja sittemmin hänen tyttärensä, Sigrid Castrén huvilana.

Nykyään Villa Sveden on pietarsaarelaisten ja matkailijoiden kesäinen virkistyspaikka; kulttuurikeskus, jossa on taidepaja ja romanttinen kesäkahvila aurinkoisine terasseineen. 

Avoinna 3.7.-20.7. su-to klo 12-18. Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Katso kartalta

White Box
Runeberginkatu 8

Nykytaiteen galleria Campus Allegrossa. 

Avoinna ma-pe klo 10-20.

Lue lisää 

Katso kartalta

Glass Gallery JKH
Rauhantie 10, puh. 050 590 3060

Lasitaiteilija Jari Hangassalon työ-/näyttelytilat. Galleriassa on esillä Tiffany-, lyijy-, sulatuslasi- sekä liimaustekniikalla tehtyjä isompia ja pienempiä teoksia, lahjatavaroita ja lasikoruja.

Avoinna maanantaisin klo 10-13. Muina aikoina sopimuksen mukaan. 

Katso kartalta 

Arkkitehtuurikohteet

Pietarsaaressa on useita arkkitehtoonisesti kiinnostavia rakennuksia. Voit tutustua arkkitehtuurin helmiin helposti kävelemällä.

Torben Grutin suunnittelema Pietarsaaren palokunnantalo muistuttaa läheisesti saman arkkitehdin suunnittelemaa Tukholman stadionia. Pietarsaaren vesitorni on Lars Sonckin suunnittelema ja kaunis ruotsinkielisen yhteislyseon kivirakennus on Bertel Jungin käsialaa. 

Östanlidin parantola on esimerkki 1900-luvun alkuvuosikymmenten sairaala-arkkitehtuuriin vaikuttaneesta sairaanhoitotietämyksestä. Kuivalle kangasmaalle sijoitettu Östanlidin sairaala edustaa korkeatasoista funktionalistista suunnittelua.

Lisätietoa näistä ja muista kohteista löydät Matkailuneuvonnasta, Raatihuone, Kauppatori 1, tourism@pietarsaari.fi.