Yrityselämä

Pietarsaari sijaintipaikkana

Pietarsaari on 5 kunnasta koostuvan kaksikielisen alueen keskustaajama. Koko alueella on noin 48 600 asukasta ja yli 21 000 työpaikkaa. Pietarsaaren asukasmäärä on 19 231 asukasta (ennakkoväkiluku syyskuu 2019), ja työpaikkoja on noin 11 000.

Kaupungin vahva teollinen pohja ja toimiva elinkeinoelämä ovat tarjonneet hyvät mahdollisuudet palvelujen kehittämiseen. Alue on hyvin yhteen nivoutunut eri yhteistyömuotojen kautta ja muodostaa yhtenäisen talousalueen.

Päivittäin ympäristökunnista sukkuloi kaupunkiin töihin 3 200 henkilöä ja 1 800 kaupunkilaista työskentelee sen ympäristössä, minkä ansiosta kaupungin omavaraisuusaste työpaikkoihin nähden on maan suurmpia (130,8%). Työllisyystilanne on hyvä, ja työpaikkoja on monilla aloilla. Pietarsaaren alueella on 3 000 yritystä, joista hieman yli 1 200 Pietarsaaressa. Pietarsaaren alue muodostaa yhdessä Kokkolan alueen kanssa yhtenäisen työmarkkina-alueen, joilla on yli 100 000 asukasta ja yli 6 000 yritystä.

Pietarsaari on yrittäjyyden kannalta ihanteellinen paikkakunta. Sen maantieteellinen sijainti ja hyvät maantie-, rautatie- ja lentoliikenneyhteydet ja oma satama tarjoavat toiminnalle hyvät edellytykset.

Kaupungissa on elinkeinoelämän kaikkien alojen yrityksiä, ja monet niistä vievät tuotteitaan ja palvelujaan ulkomaille, joten kansainvälinen leima on havaittavissa.

Pietarsaaren kaupunki ja sen yhteistyökumppanit tarjoavat kaikkea tarvittavaa apua, jos olet aikeissa perustaa yrityksen tai siirtää yrityksesi Pietarsaareen. Napsauta otsikkoa yrityspalvelut, niin pääset tutustumaan yhteistyökumppaniemme kotisivuihin.

Tule viihtymään Pietarsaaressa!

Widgetalue (Sisältö)
Widgetalue (Alhaalla)